Työelämä, yhteiskunta ja opiskelu eivät ole saavuttaneet sitä, mitä odotetaan

Tämän päivän uutiset käsittelevät työmarkkinoihin liittyviä poliittisia lakkoja, niissä syytetään hallitusta ja parlamentaarista lainsäädäntöä ja siihen liittyvää toimintakulttuuria. Tähän asti Suomessa työmarkkinajärjestöt erityisesti palkansaajapuolella ovat käyttäneet valtaa yli parlamentarismin haettaessa etuja oman liittonsa jäsenille. Työmarkkinajärjestöillä ei ole vastuuta yhteiskunnasta, työllisyydestä ja lainsäädännöstä ainoastaan oman edun tavoittelu. Työelämä on muuttunut vuosikymmenien aikana automaation ja digitalisaation myötä. Uusia tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia on tullut ja vanha työntekomalli on jäämässä pois vähitellen.

Suomi on pieni maa ja veronmaksajia aika vähän. Suomella ei ole ollut suuria rikkauksia samalla tavalla kuin naapurimailla, Suomen kielikin on ollut poikkeavaa verrattuna naapurimaihin ellei ole kaksikielinen. Suomella on ollut tähän asti tärkein luonnonvara metsä ja puusta jalostetut tuotteet. Teknologia on ollut menestys, mutta sekin kehittyy jatkuvasti ja edellyttää osaamisen ylläpitämistä. Suomalaisten opiskelumenestys on ollut tunnettua, mutta sekin näyttää hiipuvan ja minusta se on yksi avainalue, jolla Suomi tulevaisuudessa voisi menestyä. Jos opiskelulla tavoitettaisiin työllistymistä ja kannustettaisiin yksilöllisesti harrastusten ja vahvuuksien kautta mielenkiintoa aloille, joita Suomessa ja Euroopassa on, tuotaisiin yritykset ja niiden tuotanto tunnetuksi.

Nyt yhteiskunta lakkoilee siksi, että ei saa pitää sosiaalisilla tuilla vapaata työelämästä. On tunnetusti tuloloukkuja, jossa kansalainen ei halua siirtyä työelämään mielestään vähäisemmällä palkalla. Ensinnäkin kukaan ei voi saada huippupalkkaa heti aloitettaessa tai kun aloittaa jollain toimialalla, on selvää, että palkka on aluksi pieni ja työ ei ole loppuelämän haave. Pitäisi kannustaa työhön ja kun siinä huomaa, että haluaa muuta, sitten vaihtaa työpaikka ehkä opiskelun kautta. Vain oma kiinnostus työhön on kantavaa ja johtaa tyydyttävään elämään itselle ja työnantajalle tuottoa ja sitä myöten verojen kautta hyvinvointipalveluihin resursseja. Nyt ammattiyhdistys tukee lakkoilulla sellaista aluetta, joka vain aiheuttaa kuluja. Ei kenenkään tavoite pitäisi olla  elää sosiaaliturvalla, se on tarkoitettu pahan päivän varalle auttamaan, kun työssäolo ei onnistu tai muu katastrofaalinen tilanne loukkaantumisen tai sairastumisen kautta kohtaa. 

Minusta kaikille pitäisi suoda mahdollisuus onnistumiseen ja oman osaamisen elämään, ei kannustaa elää sosiaaliturvalla, se on pois heiltä, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Samoin työelämässä on varmasti parantamisen varaa Suomessa, kuinka siellä opittaisiin hyväksymään erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja, tekemään yhdessä työtä tuottavuuden ja mielekkään työn teon puolesta, siihen voisi kiinnittää huomiota jo opiskeluvaiheessa. Suomalainen kulttuuri ei ole ollut niin keskustelevaa, keskinäiseen vuorovaikutukseen  pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.  Keskustelua pidettäissin luonnollisena tapana ratkaista ongelmia ja epäkohtia, se auttaa ihmistä kaikissa asioissa, kuten perhe-elämässä, ystävyyssuhteissa, opiskelussa ja työelämässä samoin yhteiskunnallisessa toiminnassa. 

Arja Kolehmainen 03.03.2024 Helsinki