Elämä on lahja - se velvoittaa ja tuottaa

Sateentekijät on toinen osa Björn Wahlroosin kirjoittamasta muistelmasarjasta, jossa 1990-luvulta 2001 luvulle käydään läpi investointipankkiirina yritysjärjestelyjä ja niiden rahoittamista, uusien syntymistä, fuusioita taustoitettuna ajan tapahtumilla, syiden ja seurausten selvittämistä, kuka ja ketkä niihin vaikuttivat. Suomen talouden historiaa on aina mielenkiintoista seurata, varsinkin kun näin konkreettisesti tapahtumien kuva tulee esiin. Suomi on pieni maa, mutta sen historian alkuajoista lähtien maan kohtaloon on vaikuttanut suuret ja pienemmät yritykset tuoden työpaikkoja, pääomia ja  kulttuuriin pysyviä vaikutuksia.

Kuinka Amer yhtiön tapahtumat kehittyivät, puunjalostus- ja metsäteollisuuden toimialajärjestelyt, Koneen perheyhtiön taustotus, Partekin kohtalo, Sanomayhtiön ja WSOY:n fuusio ja muut yhteenliittymät, vakuutusyhtiöiden keskinäiset mittelöt, ennenkaikkea kuinka hän sai oman yrityksen Mandatumin kukoistamaan kovalla työllä. Investointipankkiirin toiminta on työtä, jossa hihat on käärittynä koko ajan ja yhdessä tehdään suuria asioita, valtavilla summilla ja uskotaan tulevaan ja yritetään selviytyä erilaisten talouskriisien läpi. Kirja on mainiota materiaalia opiskelijoille, jotka suunnittelevat rahoitusalaa, historian tutkijoille ja seuraajille miksi niin kävi kuin kävi. Itse koin iloa siitä, että kokonaisnäkemys suomalaisesta talouselämästä rakentuu näkyväksi. 

Kirjailija tuo esiin myös tulevaisuuden vaikean ennakoimisen, 1990 luvulla digitalisaatio muutti lähes kaiken yritysten ja työntekijöiden maailmassa, IT-kupla kuritti sijoittajia. Kuinka nyt kun tekoäly muuttaa toimintamalleja ja tuo suuria kysymyksiä, mitkä työt ja yritykset jäävät ja kehittyvät ja mitkä työt jäävät pois. Sateentekijät on tämän päivän Tulenkantaja kertomus työstä ja ideoinnista sekä uskosta tulevaisuuteen.

Tulenkantajat toivat uusia ajatuksia 1920 ja 1930 luvulla julkaisemalla  luovaa sanomaa Suomeen ja maan asemaan kulttuurin keinoin. Heillä oli samannimimnen julkaisu, josta tuli uuden sukupolven aikakauslehti 1928 päätoimittajana Erkki Vala. Liike sai alkunsa jo 1920, Suomi oli sisällisodasta vasta toipuva, taloudellisesti ja sosiaalisesti suurten haasteiden edessä. Tulenkantajat oli itsenäisyyden ajan ensimmäinen kirjallinen liike, jonka tavoitteena oli ohjata Suomea kohti eurooppalaisia ajatuksia ja suuntauksia. Ryhmässä oli erilaisia kirjailijoita osa enemmän mukana ja osa vähemmän, tunnetuimmat heistä olivat: Olavi Paavolainen, Katri Vala, Onni Halla, Uuno Kailas, Yrjö Jylhä, Elina Vaara, Lauri Viljanen, Ilmari Pimiä. Mika Valtaria ei tässä luettelossa mainita, mutta mielestäni hän oli tuotannoltaan kansainvälinen ja toi tuotannossaan monien maiden kulttuuria ja ajattelua rohkeasti ja vaikuttavasti  historiallisine kirjoineen. Itsenäinen Suomi oli tarinansa alussa ja suuria visioita tarvittiin niin päättäjille kuin kansalaisille, jotta vaikeat yhteiskunnalliset raja-aidat kyettäisiin kaatamaan. Minusta olemme nyt samanlaisessa kulminaatiossa, liittyminen Natoon ja sen tuomat uudet puolustusnäkymät ja uudet kansainväliset yhteistoiminnat, samaan aikaan tapahtuu raakaa sotaa lähialueella ja Lähi-Idässä, julmuudet aiheuttavat ahdistusta ja pelkoa, kuinka selvitä siitä, että ei voi suoraan vaikuttaa asiaan - vai voimmeko, onko uusien ajatuksien ja yhteistoiminnan muotojen aika.

Maahanmuuttaja tulee Suomeen täysin toisenlaisesta kulttuurista, toisilla vähän koulutusta tai sitä ei lainkaan, he ovat suuren haasteen edessä, jotta kielimuuri ja kulttuuri tulisi omaksi, kuinka perheessä kyetään selviämään, jos vanhemmat eivät puhu tai ymmärrä Suomea tai englantia ja lapset käyvät suomalaista koulua ja oppivat nuorena helpommin maan tavat. Sekään ei ole helppoa heille, kun on varmaan vaikea elää kahden kulttuurin ja vaatimusten välissä, voi syntyä suuria haasteita tulla toimeen sekä vanhempien että kavereiden kanssa. Siksi tarvitaan oikeita täsmätoimia, jotta uudet kansalaiset voisivat integroitua Suomeen. 

Suomessa on hyvät oltavat ja suurin osa suomalaisista voikin hyvin, mutta on monia, joilla on vaikeata ja siksi kulttuuri olisi keino rakentaa siltaa eri kansalaisuuksien välille. Meillä on mahdollisuus käydä koulua, opiskella niin pitkälle kuin on kiinnostusta, opiskelu on suuri lahja, sen avulla voi oppia ammatin, saavuttaa akateemisen uran tai tulla jopa suureksi johtajaksi elinkeinoelämässä, näiden väliin mahtuu valtava määrä erilaisia ammatteja, virkauria, asiantuntijoita, teknisiä osaajia eli on todella paljon mahdollisuuksia mistä valita. Kuinka tuoda ne mahdollisuudet esiin nuorille, kenenkään ei tarvitsisi syrjäytyä sillä on kaikenlaisia työtehtäviä ja olennaista on oppia tekemään kukin tehtävä oikealla asenteella ja hyvin- ei ole eroa onko johtaja vai tavallinen työntekijä sillä hyvin tehty työ tuo aina tyydytystä ja usein myös hyvää palkkaa. Hyvä siivooja voi pelastaa ihmishenkiä ja huono johtaja voi aiheuttaa niiden menetyksiä, siksi on tärkeää tähdätä itselleen mieluisaan ja sopivaan tehtävään, jotta voi tehdä oman osan hyvin. Minusta julkinen keskustelu liikaa painottaa vain ansaintaa ja mahdollisuuksia sosiaalisiin etuihin, ne saattavat johtaa jopa harhaan toiminnassa ja päämäärän asettelussa.

Toivoisi niin koulun kuin oppilaitosten painottavan ihmisen ainutkertaisuutta ja oikeutta saavuttaa unelmansa ja nähdä itseään osana suurena kokonaisuutena. Tuotaisiin iloa ja uskoa tekemisiin, palkittaisiin onnistujia, koska he ovat malleina, jos joku onnistuu se ei ole keneltäkään pois, mitä enemmän on meillä on onnistujia sen enemmän me kaikki saamme.

Arja Kolehmainen 07.11.2023 Helsinki

Lähteet ,  Sateentekijät; Björn Wahlroos - Eräänlaiset päiväkirjat 1992-2001, 

             Kirjasampo kotimainen kirjallisuus 1920 luvulla