Kuinka tulkita elämää - onko olemassa vain oikeaa ja väärää

Kun arkkipiispa John Wickström oli arkkipiispa, seurasin erästä keskustelua julkisuudessa, hän otti osaa usein keskusteluihin ja koin hänen sanomansa viisaana silloin. Eräässä keskustelussa pohdittiin pahan olemassaoloa ja hän vastasi erään ihmisen kysymykseen pahan oikeutuksesta ja mksi Jumala sallii sen. Wickström vastasi, että sillä on oma tehtävänsä, hän ei perustellut tai puolustellut sanomaansa, itse koin sen silloin jopa ahdistavana, mutta kun nyt vuosikymmenten jälkeen asiaa tutkin, koen hänen sanomansa, ymmärrän sitä paremmin jo. 

Koronapandemia toi paljon asioita meille Suomeenkin, en ota kantaa toimiin tässä, olivatko ne oikeutettuja, hyviä tai huonoja, mutta korona toi hyviä asoita meille kaikille. Nyt jokainen tietää kuinka tärkeää on hygienia, erityisesti käsihygienia, miksi hengityksen, puhumisen ja yskimisen seurauksena pöpäkanta leviää helpommin ja nykyisena globaalina aikana, kun ihmiset matkustavat ja tapaavat toisiaan eri puolilla maailmaa, kohtaavat siinä myös eri maalaiset pöpökannat, ihminen joutuu kohtaamaan moninkertaisesti erilaisia viruksia ja bakteereita verrattuna vuosikymmenten takaisiin aikoihin, Vaikka koronaepidemia tässä talttuukin vähin erin, se ei silti oikeuta meitä piittaamattomuuteen hygienian suhteen, koska tahansa voi tulla yhtä paha tai paljon vaikeampi virus tai bakteeri, joka aiheuttaa vakavia tauteja, olemme siis oppineet tavallisena kansana asiasta paljon. 

Nyt on uusi ja ehkä paljon vakavampi haaste ihmiskunnalla, juuri kun olimme oppineet elämään enemmän sovussa demokratian puitteissa ja säännöillä, astui näyttömälle sota ja sen tuomat pelot. Tarpeelliset sotilas- ja puolustustoimet ovat jääneet vähemmälle huomiolle ja perinteisesti poliittisesti vasemmalla olevat kokivat ne jopa täysin tarpeettomiksi, erityisesti kun yhteiskunnalla, joka elää demokraattisesti, on loputon rahan tarve. Olen sukupolvi, joka ei ole kokenut sotaa, on vain omien vanhempien kokemukset muistissa ja oma elämä sodanjälkeisessä niukkuudessa. Balkanin sotakin tuntui hieman etäiseltä, vaikka sekin koettiin dramaattisesti siellä tapahtuneiden julmuuksien vuoksi, mutta se melkein ratkaistiin ja Euroopassa elettiin uutta rauhan aikaa. Suomi oli tottunut entiseen Neuvostoliittoon ja sen vierellä elämiseen, samoin Venäjänkin kanssa sujui samalla luottamusasteella naapurisopu niin kaupan, kuin yhteiskunnallisten asoiden puitteissa, jotkut erimielisyydet kyettiin ratkaisemaan, siksi osa puolueista ei ole kokenut puolustusvoimien tarpeita kehittyä niin tärkeiksi, vaikka tekniikka ja sen hallinta erityisesti aseissa ja niiden kulkuvälineissä vaativat nykyisin suurta osaamista, onhan nämä viimeiset hävittäjälentokonekaupat siitä osoituksena.

Ihminen on luontaisesti laiska, ei tehdä helpolla mitään sellaista, mitä ei juuri siinä hetkessä ymmärretä, puolustusvoimien sanoma on jäänyt osittain kuulematta, vaikka heidän tehtävänsä on nimenomaan hoitaa maanpuolustus kaikissa oloissa. Liittoutumattomuus on tuonut omat huolensa, kun ei olla yhteisössä, niin ei samalla tavalla pysytä kehityksessä mukana, kun ei ole samanlaisia koulutusmahdollisuuksia, vaikkakin Suomi on ollut aktiivinenkin siinäkin asiassa. Tavallinen kansalainen ja politiikko mieluummin puhuu ja ajattelee niitä asoita, joita normaali arjessa kohdataan. Jos kuulutaan yhteisöihin, siellä tulevat erilaiset asiat esiin ja enemmässä määrin kuin vain oman viisimiljoonaisen kansan puitteissa.

Nyt naapurimaan presidentti on ottanut ohjat käteen ja toimii Nemesiksenä, hänellä on tarve toimia oman näkemyksensä mukaan, joka perustuu valloittaja kansan mielenlaatuun, jossa sotilas toimii vallan välineenä ja antaa mahdollisuuden jopa ryöstämiseen ja siinä sivussa väkivalta ja tappaminen koetaan osana valtapolitiikkaa niin valtion sisällä kuin suhteessa ulkomaailmaan. Historiassa tämä ajattelu on ollut normaalia kuten Rooman valtakunnassa, mutta sielläkin tuli uusia äänenpainoja, kun sivistyksen tuulet toivat uusia ajatuksia filosofien, tieteentekijöiden ja uusien uskonnollisten ajatusten muodossa, vaikka tämä valtakunta hajosi jäi sivistyksen ja uskonnollinen sanoma elämään ikuista elämäänsä, jota vieläkin ammennamme, mutta vasta viime maailmansodat muuttivat pysyvästi ihmisten ajatusmaailmat ja toivottiin, että ei koskaan enää, uudet tuhovoimaiset aseet ovat niin tuhoisia, että maapallomme voisi muuttua asumiskelvottomaksi. Puolustustautuminen pahaa ja sen voimia vastaan on entistäkin tärkeämpää ja se vaatii osaamista, kykyä ja yhteistyötaitoja niin sodankäynnissä kuin poliittisestikin. Uhka Venäjältä herätti tarpeen päivittää puolustusvoimat ja tarpeen liittoutua, yksin kun ei kukaan pärjää, Ukrainakin joutuu selviytymään käsittämättömässä tilanteessa pahaa vastaan. Heille pahan olemassaolo on konkreettista ja sietämätöntä ja sen hyväksyntä täysin mahdotonta, mutta se on herättänyt maan kansallistunteen ja yhteisen voiman, jolla puolustaudutaan.

Laiskuus ja uneliaisuus ja vanhoihin tapoihin tottuminen on tuhoisaa ja siitä ylös pääseminen onnistuu nyt naapurimaamme uhan siivittämänä. Tässä tällä pahalla on ilmeinen tehtävä, se valmistaa muita selviytymään ja kehittymään ja löytämään hyvään perustuvaa työllä lisävoimaa elämään ei kuolemaan.

Minusta meidän pitäisi löytää keinoja auttaa Ukrainaa, että maa selviytyisi vapaana uuteen eläämään. Toivon voimia, kykyä ja mahdollisuuksia meiltä auttaa Ukrainaa mahdottomalta tuntuvalta tehtävältä. Toivon ja pyydän, että Venäjä lakkaisi sotimasta.

Arja Kolehmainen 18.03.2022 Helsinki